Miten valmistautua asuntokuvaukseen?

Miten valmistautua asuntokuvaukseen?

Kodin valmisteleminen valokuvausta varten voi olla uuvuttavaa, mutta se on vaivan arvoista. Asunnon kuvaus on yksi koko asunnon myyntiprosessin tärkeimmistä hetkistä. Kuvat määrittelevät miten onnistuneesti ostajien mielenkiinto vangitaan ja mitä mielikuvia heille syntyy jo ennen ensimmäistä yhteydenottoa. Viime vuosina kuvien ja muun markkinointimateriaalin tärkeys on kasvanut dramaattisesti.

 

Kokeneet ammattiasuntokuvaajat osaavat etsiä kodin parhaat puolet ja tuovat ne esiin kuvien avulla. Koska valokuvaaja on samalla myös taiteilija, saat huomattavasti enemmän irti kuvauspalvelusta, jos asuntosi on täysin valmis kuvaajan saapuessa. Sen sijaan että kuvaaja käyttää aikaa tavaroiden siirtelyyn ja huoneiden siistimiseen, on parempi, että kuvaaja keskittyy kuvien ottamiseen.

 

Muistilista

Hyvä ja ammattinsa vakavasti ottava välittäjä ohjeistaa asunnon myyjää, miten valmistautua asuntokuvaukseen ja toimittaa ohjeet onnistunutta kuvausta varten. Noudattamalla alla olevaa tarkistuslistaa, varmistat että asuntosi on valokuvausvalmis ja viihtyisä.

 

  1. Tyhjennä ja siivoa keittiön tasot – Keittiö on näyttävämpi kuvissa, jos tavarat ovat karsittu ja pinnat ovat puhtaat. Poista tasoilta kaikki muu paitsi ehkä muutama koriste-esine ja puhdista kaikki vaaka- ja pystytasot.
  2. Tyhjennä ja siivoa kylpyhuoneiden WC-tilojen lattiat, seinät ja vesikalusteet – Piilota kaikki shampoopullot, saippuat, parranajokoneet ja muut tavarat. Puhtaat ja neutraalin väriset pyyhkeet ja muut sisustuselementit, jotka saavat tilan näyttämään kodikkaalta voi jättää esille. Piilottamalla käyttötavaran, näyttää pesutilat suuremmilta.
  3. Vaihda palaneet lamput – Tämä askel on ehkä yksi eniten unohdetuista seikoista. Näytöllä kaikki asuntoon saatava valo on tervetullutta, joten hyvin suunniteltu ja toimiva valaistus on tärkeää. Asunnot kuvataan usein ilman lisävaloja, mutta ikkunattomat tilat tarvitsevat toimivan valaistuksen.
  4. Avaa kaikki verhot ja kaihtimet – Luonnonvalo tuo elämää ja tunnetta asuntokuviin. Suosittelemme avaamaan kaikki verhot ja kaihtimet koko asunnossa, jotta sisään pääsee mahdollisimman paljon valoa. Jos ulkona on liian valoisaa, valokuvaaja osaa omatoimisesti vähentää valon määrää. Älä unohda pestä ikkunoita!
  5. Poista tarpeettomat huonekalut ja koristeet – Tämä on luultavasti vaikein pyyntö ja hankalin toteuttaa, mutta se on yksi listan tärkeimmistä asioista. Ylimääräisten tai suurten tilaa vievien tavaroiden pois vienti ja tai varastointi voi olla haastavaa, mutta se avaa lattian ja tasojen pintoja saaden kodin näyttämään tilavammalta. Vähemmän on enemmän.
  6. Turhien mattojen pois vienti – Matot suojaavat lattioita ja tuovat oikein käytettyinä kodikkuutta tiloihin, mutta asuntokuvissa turhat matot on parempi ottaa pois, jotta tilat näyttävät siisteiltä ja tilavammilta.
  7. Petaa kaikki sängyt – Tämä on itsestäänselvyys, joka jää yllättävän usein huomioimatta, erityisesti käyttämättömissä makuuhuoneissa. Varmista että kaikki sängyt on pedattu ja koristeltu yhteensopivilla lakanoilla, peitoilla ja tyynyillä. Käytä vuodevaatteita, jotka peittävät koko sängyn ja sopivat sänkyyn. Koristetyynyjä voi käyttää sängyn piristämiseksi.
  8. Poista kaikki henkilökohtaiset kuvat ja tavarat – Ostajien on vaikea kuvitella itseään asunnon asukkaana, jos henkilökohtaisia tavaroita on kaikkialla. Ostajat haluavat uskoa, että koti on tehty erityisesti heitä varten. Koska haluat että ostajat keskittyvät myytävään asuntoon, eikä sinuun, on kaikki henkilökohtaiset valokuvat ja tavarat piilotettava koko kodista.
  9. Laita kengät ja takit kaappeihin – Esillä olevat kengät ja takit antavat ostajalle mielikuvan, että asunnon säilytystilat ovat puutteelliset. Tämän mielikuvan voi helposti muuttaa laittamalla kaikki piiloon.
  10. Tyhjennä yöpöytien ja lipastojen tasot – Yöpöydät keräävät helposti kirjoja, laitteita ja nenäliinoja yms., jotka sotkevat tilat kuvissa. Poista kaikki muu paitsi lamppu ja jokin koriste-esine, joka lisää kodikkuutta ja saa tilan näyttämään edustavalta. Juuri siivottu hotellihuone on erinomainen mielikuva.
  11. Piilota kaikki lemmikkien tavarat – Kaikilla ei ole lemmikkejä ja osa ostajista ovat allergisia eläimille. On tärkeää varmistaa, että asunnossa ei ole merkkejä lemmikeistä kuvissa tai näytöillä.
  12. Pihan siistiminen ja maisemointi – Ensivaikutelma on tärkeä, joten varmista että piha-alueet ovat siistitty. Ensimmäinen asia, jonka ostajat näkevät näytölle tullessa on asunnon ulkopuoli, joten ei tule vähätellä piha-alueen tärkeyttä.
  13. Kuistin, terassin ja parvekkeen lakaisu ja siistiminen – Etenkin syksyllä lehtien pudotessa kuistit, terassit ja parvekkeet tulee lakaista ja pitää siistinä. Jos mahdollista, lisää kukkia ja istutuksia ja poista välttämättömät tavarat.
  14. Kalustesuojien pois ottaminen ja aurinkosuojien avaaminen – Grillit, pihakalusteet ja aurinkosuojat näyttävät parhaalta kuvissa, jos niistä on otettu kalustesuojat pois ja ne näyttävät käyttövalmiilta.
  15. Vie autot pois – Asuntokuvissa ei pitäisi näkyä sinun autojasi ja tai peräkärryjä. Pitämällä autoille varatut paikat tyhjänä, näyttää pysäköintipaikat tilavammilta ja se antaa ostajalle mahdollisuuden kuvitella miltä talon edusta näyttäisi, kun hänen autonsa on siihen pysäköitynä.
  16. Piilota jäteastiat ja pihanhoitovälineet – Suuret jäteastiat ja pihanhoitovälineet ovat häiritseviä asuntokuvissa. Letkut, ruohonleikkurit yms. on syystä piilottaa autotalliin tai kulman taakse. Pidä nurmialueet vapaana myös pienistä leluista.

 

Varaudu lähtemään muutamaksi tunniksi kotoa, kun asunto kuvataan. Valokuvaajat tekevät töitä parhaiten, kun heitä ei häiritse ja he saavat keskittyä olennaiseen, eli parhaiden mahdollisten kuvien ottamiseen.

 

Yhteenveto

Kotisi markkinointi on yksi tärkeimmistä osista myyntipalapeliä. Kun koti on valmisteltuna valmiiksi ja sitä kuvaa alan ammattilainen, syntyy tuloksena myyviä kuvia, jotka vangitsevat ostajien mielenkiinnon. Valmistelemalla kodin hyvin saat parhaan mahdollisen hyödyn ammattivalokuvauksesta. Tekemällä vaikutuksen ostajiin erinomaisilla kuvilla, voivat he tehdä vaikutuksen sinuun hyvillä tarjouksilla.

Picture of Mathias Heinonen

Mathias Heinonen

Vastuuvapauslauseke

Samankaltaiset artikkelit

Välitämme Elämänlaatua ja Unelma-asumista

Qvadratille jokainen asiakas on äärimmäisen tärkeä, siksi asiakassuhteen vaaliminen on koko toimintamme kulmakivi. Asiakkaamme arvostavat toiminnassamme neljä eri ominaisuutta ylitse muiden: luottamusta, palvelunlaatua, tulosta ja omistautumista.

Mathias Heinonen & Niclas Sergelius

Suosikit

Tutustu

Ota yhteyttä

Pietarinkatu 20, 00140 Helsinki

Tehdään myyntisunnitelmastanne totta!

 

Haluatko toteuttaa myyntisuunnitelmasi? Jätä yhteystietonne ja olemme teihin yhteydessä.