Qvadrat on kumppaninne kaikissa asuntoihin ja kiinteistöihin liittyvissä kysymyksissä. Elämän tärkeissä asioissa on kyse luottamuksesta. Haluamme luoda ja ylläpitää pitkäaikaisia asiakassuhteita, jossa kaiken perustana on luottamus. Alla kuvaus tarjoamistamme palveluista. Mikäli tarpeenne ulottuu pidemmälle, ole yhteydessä ja keskustellaan miten voimme olla avuksi.
Kauttamme kotinne tai sijoituksenne löytävät uuden omistajan vaivattomasti. Otamme käsiimme koko prosessin – aina oikean hinnan määrittelystä, kaupan viimeistelyyn saakka. Kaikessa toiminnassamme meitä ohjaa palvelun laatu, omistautuminen, luottamus ja tulos.
Teemme kaikki asunnon myyntiä varten tarvittavat toimenpiteet. Tilaamme valokuvauksen, teetämme asunnon pohjakuvan ja tilaamme asiakirjat. Ennen valokuvausta toimitamme sinulle stailaus ja kuvausohjeen.
Teemme myös asuntoilmoituksen ja markkinoimme asuntoa tavoittaaksemme mahdollisimman laajan ostajakunnan. Markkinointi tapahtuu julkaisupalveluissa kuten Oikotie ja Etuovi sekä kotisivuillamme ja sosiaalisessa mediassa. Pyydettäessä toimitamme myös kohteen statistiikkaa.
Kun on näyttöjen aika, laadimme kaiken tarvittavan korkeatasoisen näytön pitämiseksi sisältäen esitteet, kyltit ja asiakirjat. Mikäli tarpeen, toimitamme myös näyttöihin valmistautumisen ohjeet. Järjestämme näytöt sinun ehdoillasi ja sinulle sopivana aikana.
Ostajat voivat jättää tarjouksia toivomallaan tavalla, joko sähköisesti verkkosivujemme kautta tai paperilla.
Tuemme sinua ja potentiaalisia ostajia koko myyntiprosessin ajan olemalla joustavasti tavoitettavissa.
Kaupantekoon valmistelemme kauppakirjan, varaamme kaupantekoajan, tilaamme osakekirjat ja johdamme kaupantekotilaisuuden. Mikäli DIAS-kaupan ehdot täyttyvät, voimme ostajan tai myyjän toiveesta toteuttaa kaupat digitaalisesti. Sinun tai ostajan estyessä, voimme edustaa teitä kaupantekotilaisuudessa.
Kaupanteon jälkeen teemme asianmukaiset ilmoitukset sekä verottajalle että taloyhtiölle sekä tuemme sinua ja ostajaa kauppojen jälkeen.
Yhdessä sinun kanssa. Koti on aina koti, jonka arvo on mittaamaton, mutta sillä on aina hintansa.
Arviokäynnin jälkeen annamme sinulle arvion toteutuvasta kauppahinnasta ja esitämme hinnoittelustrategian joka perustuu asuntosi piirteisiin, toteutuneisiin kauppahintoihin, markkinoiden vaikutuksiin ja arvioinnin ammattitaitoomme.
Lopullinen pyyntihinta sovitaan erikseen kanssasi ennen asunnon markkinointia.
Välityspalvelun hinnasta ja sisällöstä sovitaan aina tapauskohtaisesti kohteen piirteet ja markkinatilanne huomioon ottaen.
Välityspalkkiomme asettuu useimmiten 2,48–4,96 % (sis. alv) välille toteutuneesta velattomasta myyntihinnasta.
Hinnoittelumme on mahdollisimman läpinäkyvä jonka vuoksi meillä ei ole minimipalkkiota tai erillisä kuluja. Mikäli toimeksianto ei toteudu toimeksiannon irtisanomisesta tai päättymisestä johtuen, kannamme syntyneet kustannukset.
Olemme erikoistuneet Helsingin eteläisiin kaupunginosiin ja loma-kiinteistöihin pääkaupunkiseudulta länteen.
Alueellinen keskittyminen vuosien ajan on luonut vankan tuntemuksen ja ammattitaidon eteläisten kaupunginosien taloyhtiöistä ja paikallisista ilmiöistä.
Jätä soittopyyntö välittäjällemme
Löydä uusi unelmien asunto ostotoimeksiannon avulla. Erinomaiset asunnot ovat usein kiven alla eivätkä aina tavoita juuri sinua. Käännämme kivet puolestasi ja autamme sinut unelmiesi asuntoon!
Ostotoimeksianto on myyntitoimeksiannon käänteinen palvelu – sen sijaan että möisimme asuntonne, etsimme teille uuden asunnon kriteerienne mukaan. Täten sinun ei tarvitse juosta turhilla näytöillä ja tutustua kohteisiin. Me teemme sen puolestasi.
Ostotoimeksianto alkaa kartoitustapaamisella jossa käymme etsittävän asunnon kriteerit läpi kanssanne. Kun hakukriteerit ovat asetettu, solmitaan ostotoimeksiantosopimus sovitun mukaisesti.
Löytääksemme sopivan asunnon sinulle käymme avoimien markkinoiden tarjonnan läpi, käytämme laajaa välittäjäverkostoamme hyväksi ja lisä-potkuna käytämme kohdennettua markkinointia sosiaalisessa mediassa tai perinteisiä markkinointikanavia tavoittaaksemme mahdollisimman laajan myyjäkunnan.
Tuemme sinua asianmukaisessa ja huolellisessa asunnon ja taloyhtiön läpikäynnissä ennen ostoa. Kauppatekniset seikat ja järjestelyt otamme hoidettavaksemme jotta kauppa sujuu sinun ja myyjän edun mukaisesti.
Yhdessä myyjän, välittäjän ja sinun kesken. Tarjoamme myyjälle arvion kohteesta ja myyjä voi halutessaan käyttää omaa harkintaa sekä useamman välittäjän arvioita hinnan määrittelemiseksi.
Lopullinen kauppahinta on arvioiden, harkinnan ja neuvottelujen lopputulema.
Ostotoimeksiantopalvelun välityspalkkio sovitaan aina tapauskohtaisesti. Palkkio perustuu etsittävän kohteen haasteellisuuteen.
Ostotoimeksiantojen keskimääräinen palkkio asettuu 2,48-4,96 % (sis. alv) haarukkaan. Palkkio lasketaan toteutuvasta velattomasta hinnasta.
Mikäli ostotoimeksianto ei tuota tulosta, emme veloita sinua tuloksettomasta työstä.
Ostotoimeksiannon solmiminen meidän kanssamme ei myöskään estä sinua solmimasta useampaa ostotoimeksiantoa toisten välittäjien kanssa.
Olemme erikoistuneet Helsingin eteläisiin kaupunginosiin ja loma-kiinteistöihin pääkaupunkiseudulta länteen.
Alueellinen keskittyminen vuosien ajan on luonut vankan tuntemuksen ja ammattitaidon eteläisten kaupunginosien taloyhtiöistä ja paikallisista ilmiöistä.
Jätä soittopyyntö välittäjällemme
Tutustu ajatuksiimme ja hae inspiraatiota
Qvadratin kautta yli 2000 asuntoa on löytänyt uuden vuokralaisen. Hoidamme vuokraustarpeenne samoja arvoja vaalien kuin myyntitoiminnassamme – palvelun laatu, omistautuminen, luottamus ja tulos etusijalla.
Hoidamme vuokraukset avaimet käteen menetelmällä. Vuokranantajan sinun tulee ainoastaan huolehtia asiakirjojen allekirjoituksista, lopputarkastuksesta sekä vakuuden vapauttamisesta entiselle vuokralaiselle.
Teemme kaikki valmistelut asunnon vuokrausta varten (sis. valokuvaus, pohjakuvan teettäminen ja asiakirjojen tilaaminen). Ennen valokuvausta toimitamme sinulle tai vuokralaiselle stailaus- ja kuvausohjeen. Laadimme vuokrailmoituksen ja markkinoimme asuntoa tavoittaaksemme oikeat vuokralaiskandidaatit.
Kun on näyttöjen aika, laadimme kaiken tarvittavan korkeatasoisen näytön pitämiseksi. Näytön yhteydessä vuokralaiskandidaateilla on mahdollisuus jättää asuntohakemus. Esittelemme sinulle potentiaaliset kandidaatit, joiden joukosta saat valita mieluisimman.
Kirjoitamme vuokrasopimukset ja hoidamme avainten luovutuksen uuden vuokralaisen kanssa. Tarvittaessa toimimme vuokralaisen yhteyshenkilönä vuokrasuhteen aikana.
Tuemme sinua ja vuokralaiskandidaatteja koko vuokrausprosessin ajan olemalla joustavasti tavoitettavissa.
Välityspalkkiomme on 1 kk vuokra + arvonlisävero 24 % toteutuvasta kuukausivuokrasta.
Liiketilojen välityspalkkio on 1,5kk vuokra + arvonlisävero 24 % toteutuvasta kuukausivuokrasta.
Mikäli vuokralainen on yritys, maksaa vuokraava yritys välityspalkkiomme.
Mikäli toimeksianto ei toteudu toimeksiannon irtisanomisesta tai päättymisestä johtuen, kannamme syntyneet kustannukset.
Olemme erikoistuneet Helsingin eteläisiin kaupunginosiin ja loma-kiinteistöihin pääkaupunkiseudulta länteen.
Alueellinen keskittyminen vuosien ajan on luonut vankan tuntemuksen ja tietämyksen eteläisten kaupunginosien taloyhtiöistä ja paikallisista ilmiöistä.
Tutustu ajatuksiimme ja hae inspiraatiota
Ensiaskel asunnon tai kiinteistön myynnissä. Kohteeseen tutustuttuamme esitämme teille arvion kohteesta perusteluineen. Samassa yhteydessä voimme antaa tarjouksen myynti- tai vuokrauspalvelustamme.
Yleisin kirjallinen asunto-osakkeen tai kiinteistön arviomuoto on arviolausunto. Lausunto on sivun mittainen asiakirja jolla perustelemme kohteesta saatavan kauppahinnan mikäli kohde realisoitaisiin avoimilla markkinoilla. Arviolausunto tehdään yleisesti pankkia, ositusta, verottajaa tai perunkirjoitusta varten.
Arviokirja on arviolausuntoa kattavampi asiakirja jossa perustelut määritetylle kohteen arvolle ovat laajemmat ja monimuotoisemmat. Arviokirjassa arvo määritellään joko kauppa-, tuotto-, kustannusarvomenetelmää tai näiden yhdistelmää käyttäen. Arviokirja toimii tilanteissa jossa kohteen arvoon vaikuttaa useampi tekijä ja arvo ei ole yksiselitteinen.
Jätä soittopyyntö välittäjällemme